Ota nyt sitten tästäkin selvää.
Nyt on taas vatsa laskenut ja paino palannut 62 puolelle.
Tekis mieli kirota vaikka kuinka kun en vaan pysty käsittämään mistä on kyse.
Eli ainoa järkeenkäypä selitys minkä keksin on se, että helle turvotti mut ihan mielettömäksi palloksi.
En lihonutkaan.
Aika hermoja raastavaa, kuten arvata saattaa.
Mulla on aika naurettava tää asennoituminen. Siis siinä mielessä, että mä haluan hitaasti ja rauhallisesti muuttaa elämäntapojani pikkuhiljaa aina vaan terveellisemmiksi enkä rehkiä hulluna viis kertaa viikossa salilla tms. Silti mä kuitenkin haluan tuloksia heti tänne mulle äkkiä.
Ja kaikenlisäksi pienetkin muutokset saa mut heti hyppimään seinille tai itkeen yhyy yhyy voi minua läskiä.
Todellinen tavoitteeni, ja oikea haaste, on kuitenkin se, että joulukuussakin olisin edelleen 62 puolella. Siis että selviän syksystä. Että todellakin tämä on tässä, että paino menee alas ja siitä tulee loppuelämäni paino. Että elämäntavat jää _edes_ tälle tasolle mitä ne on nyt for evö.
Jossain syvällä sisimmässäni kuitenkin uskon että tällä on, vaikkakin h*lvetin kieroutunut, niin silti oma tarkoituksensa. Siis että on tarkoitettu että tämä kaikki etenee piinallisen hitaasti ja minun on vain muutettava oma asenteeni sen ympärille.
On hyväksyttävä että mikäli halajan 62 painon niin se on hidasta, se on vaikeaa, se vaatii hermoja ja kestävyyttä mutta loppujen lopuksi, kaiken tän pskan jälkeen, se on pysyvää.
On todella epätodennäköistä että tällä "lenkkeilen, vähän jumppaan, ja juon niin kuin sieni, mutten syö sentäs lihaa" -elämäntavalla saavuttaisin koskaan littanaa vatsaa, josta haaveilen. Mutta silti se on mahdollista. Jos vaan yksinkertaisesti uskoo siihen ajatukseen että syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän laihtuu.
Ainakin vielä haluan uskoa niin.
Valitsen että uskon niin.
Ainakin uskon siihen, että sillä ajattelulla saavuttaa sen pysyvämmän laihtumisen. Vrt. esim joku keittodieetti.
Toinen asia, mitä mun on mietittävä myöskin on se, että ei pidä ajatella että "retkahdan" tai "repsahdan" esim. sipseihin. Ei se ole retkahtamista jos käyn ensin juomassa alkoholia baarissa lauantaina ja sen seurauksena tekee mieli suolaista sunnuntaina. Sehän on yksinkertaisesti syy-seuraussuhde! Duh!
On siis vain totuttava ajatukseen, että tämä on tämä elämäntapani ja ruokavalioni tällä hetkellä. Siihen kuuluu yhtälailla sipsi kuin tofukin vaikka, mutta sipsiä vaan harvemmin mitä esim salaattia.
Todennäköisesti minulle on mahdotonta jättää esim sipsiä pois for evö mun ruokavaliostani mutta voin ainakin kontrolloida sitä ja vähentää sitä.
Voin hallita sitä.
Voin sallia itselleni sen syömisestä aiheutuvan nautinnon silloin tällöin.
Josta päästään aasin sillalta siihen ainaiseen ihmettelyn aiheeseeni:
Kuinka se olikaan minulle niin helppoa, oi kuinka helkkarin helppoa se olikaan!, lopettaa tupakointi mutta sipsin syöntiä en pysty lopettamaan!!??
Kielsin itseltäni korsetin käytön kunnes painan 62. Olen ollut jo niin kauan käyttämättä korsettia että luultavasti ensi viikonloppuna laitan kyseisen vehkeen päälleni. Toisaalta olen kasvanut kyseisestä laitteesta jo jollain tapaa poiskin, että ehkä en sitä kaipaa, mutta tunnustinpa täällä nyt tämänkin näin etukäteen että tällainen mahdollisuus on. Siitä voisin toisaalta asettaa itselleni tuplarangaistuksen että vaikka 100 vatsalihasta ensi maanantaina jos viikonloppuna laitan korsetin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti