Oh the Agony!

Pelkkää lauantain kammottavaa odotusta koko viikko. Piinaa piinaa. Eilenkin vaan kävelin ympäri kämppää hiplaten alitajuntaisesti (en enää aina edes huomaa että teen niin) vatsaani ja miettien onko se ehkä pienentynyt, olenko ehkä laihtunut, ehkä en ole laihtunut, ehkä mahani on kasvanut, ehkä olen laihtunut vain 100g, ehkä paino on sama, ehkä vatsani ei ikinä pienene ja niin edelleen! Nyt istun töissä ja mietin että kauheeta kun en yhtään tiedä kuinka paljon painan ku viimeisestä vaa'alle astumisesta on kaksi viikkoa.
Siis mitä ihmeen väliä.

Mitä väliä?

Silti tuntuu että se on se kaikkein tärkein asia miksi elän juuri nyt. Jotta voin lauantaina astua vaa'alle. Ja hei, miksen voisi astua sille vaikka tänään? Koska on hirvee paniikki että olen lihonut ja pystyn estämästä sen treenamalla vielä tänään ja huomenna ja sitten astumalla lauantaina ja huomaamalla jonkin ihanan luvun.
Mihin suuntaan onkaan mun ajatukset menossa...Ei vaikuta ihan terveeltä.
Tarttis jotain muuta mietittävää.
Toisaalta tästä syystä täällä olen.
Tänne muuten kun kirjottaa ajatuksiaan huomaa paremmin mitä oikeasti ajattelee. Nyt kun olen niin tottunut omiin ajatuksiini ja miten päässäni asiat pyörii, niin en ole koskaan oikeastaan tullut kovasti niitä miettimään niitä tarkemmin. Nyt sitten luen mitä kirjoitan ja välillä herää ajatus että mietinkö oikeasti noin vai kirjoitinko vain niin.
Kyllä se on myönnettävä että on nää näitä mun ihka oikeita ajatuksiani eikä mitään kuvitelmaa.
Päätinpä siis että esim ensi viikolla kun mulla on pari menoa keskustassa (esim kampaaja ja kosmetologi yms) niin kävelen kotiin. Pitääpä muuten mitata montako kilometriä siitä tulee. Varmaan 2. Arvioisin.
Pitäis muutenkin alkaa kävelemään enemmän. Tykkään kävellä, tulee silti hirveen usein mentyä bussilla.
Uusi pyörä pitää osta kevääksi/kesäksi. Kattelin eilen huutonettiä, en oikein tiedä luotanko huutonetissä myytävään pyörään. No, täytyy varmaan parille huutonetin myyjälle soittaa ja kysäistä pyörien hintoja kun ovat höpsöt laittaneet hintavarauksen mutteihän se näy huutajille...
Oi että kun olis jo kesä ja pääsis pyöräileen, viime kesänä painoin siinä 63kg paikkeilla ja oli reidet paljon timmimmät. No joo, ei ne timmit olleet mutta timmimmät kuin nyt. Kauhee sanahirviö...

Mä muuten oon alkanu pelkään että oon säästöliekillä. Siis enhän mä voi sitä tietää kun en edes kaloreita laske mutta oon silti alkanut pelkään. Toisaalta sillä ei olis väliä sitten kun pääsen siihen 62:een. Mutta kyllä mä haluisin ensin sinne päästä. Mikään ei ole rasittavampaa kuin painon jumittaminen ylipainoon, ja nyt puhuu viimeisen yli vuoden 64 kg molemmin puolin hillunut nainen. Ois aika saada laskuliike aikaan.
Niin ja olis kiva oppia sellaiset ruokailutavat että kun menee lomalle niin ei tuu heti sellainen yberahminta reaktio. Eikä myöskään sellainen "Mähän oon lomalla!" ajattelumaailma...On nimittäin muutama loma tiedossa ja vaikeinta niissä on aina tuo ruokapuoli. Sitten myös se, että jos antaa itsensä syödä mitä sattuu lomalla, niin voisi sitten heti kun palaa kotiin palata myös siihen normaaliin syömiseen.
Mulla on nyt joku paniikki kun mietin nyt jo etukäteen jotain yli kuukauden päästä olevaa lomaa. Enkä edes mieti sitä iloisesti lomaa odottaen vaan peläten että miten pysyn ruodussa sen suhteen mitä suuhuni pistän!

Selvästi lauantaipunnituksen kammoamisen aiheuttama sivureaktio.

Tai ketjusellainen.
Jos vaaka näyttää lauantaina 64 niin mä luulen että mua ei näy täällä silloin.
Jos se näyttää alle 63,8 niin oon tyytyväinen.
Toive olis tietty että se ois joku 63,3-4 tai jotain mutta kun ei vaan voi tietää.
Kaloreita en laske, laskin niitä viime vuonna yhdessä vaiheessa, joo toimi, oli kivaa, laihduin, jee, mutta en todellakaan jaksa sitä samaa rumbaa pitempään kuin pari viikkoa joten hyöty on +-0. Siis joka päivä ja joka aterialla pitää miettiä kuinka paljon kaloreita on. Mieluummin mietin kokonaisuutta...Tyyliin syön tuon niin en syö tuota. Ja sitä terveellisyyspuolta. Kaikki mahdollinen valmispaketoitu on pahasta. Valitettavasti joudun syömään jotain paketoitua huomenna kun menen työmatkalle. Mutta ei sille mahda mitään.

Niin muuten, olen todella hienosti pysynyt koko viikon irti herkuista, ei ole käyneet edes mielessä, mutta eilen join n. 2 dl Coke zerota. Uu! Kyllä nyt repsahti XD Mutta pakko se on täällä rippituolissa tunnustaa, eipä tässä muuten mitään järkeä olisi.

Ai nii, Bellan haasteen tein enemmän kuin hyvin ja treenien osalta muutenkin on viikko mennyt hyvin. Wiillä on rasittavaa se, kun siihen ylimääräiseen diipadaapaan menee niin paljon aikaa. Siis jos valitsee jonkin uuden treenin niin se treineri jauhaa ne samat asiat joka kerta. Tai jos pelaa jonkin pelin niin sit ku se päättyy niin se näyttää aina ne samat tulosjutut yms, joiden läpikäymiseen menee aina aikaa.
Kylläpäs tänään on huono päivä.

Tässä taas yksi harvinaisen ärsyttävä naikkonen, mutta tuo keskivartalo on ehkä se osa hänestä mikä mua on aina kaikkein eniten kaivertanut.