Tavoitteita ja edistymistä -välipostaus

Haa, tuli hetkellinen "paniikki" että joudun lähtemään taas kyläilemään tänä viikonloppuna mutta eipä lähdetäkään :) Ja Tampereella on Tulevaisuudenkylä -Tapahtuma joka muutti mun innostuksen viikonlopusta ihan uudelle tasolle että nyt on jotain _kiinnostavaa_ tekemistä!

http://tulevaisuuskyla.net/kyla/ohjelma/

Nyt sitten todennäköisesti pitääkin tehdä tänään alakroppatreeni, koska luultavasti perjantai menee Tulevaisuudenkylässä. Vaikkei sitten menisikään, niin on ihan hyvä varautua. Sitten voi perjantaina treenata jotain muuta jos kiinnostaa.
Huomenna mennään pitsalle miehen kanssa ihan kunnon aitoon pizzeriaan, Napoliin, ei mihkään roiskeläppä-luolaan :D Enpä usko sen jälkeen jaksavani mitään tehdä mutta senpä luultavasti suon itselleni. Herkuttelu+ei liikuntaa-päivä. Katsotaan nyt miten menee.

Joo eli odotan vaan hirveesti lauantaiaamua kun otan mitat. Olen jotenkin hirveen innoissani siitä, en oikeen tiedä miksi, ehkä siksi että tiedän että muutosta on tapahtunut ja siksi että pääsen asettaan tänne taas viralliset uudet tavoitteeni. Olen jo vähän niinkuin päättänyt seuraavat tavoitteeni, mutta mittatavoitteet on helpompi miettiä sentilleen kun näkee ne mitkä on tällä hetkellä todelliset omat mitat.
Periaatteessa haluan melkein kaiken alkavan uudella luvulla. Esim. ku ly on joku 92 niin haluan 89. Paino 62, haluan 59 jne. Reidestä nyt ei tartte mennä alle 50, mutta reisi nyt ei olekaan mikään minun "kipukoukkuni" että sen ei oo niin väliä.
Ja niin edelleen...Periaatteessa voisin ottaa mitat jo heti huomenna, oon niin innoissani, mutta aamulla en kyllä varmaan ikinä arkena ole innoissani ja silloin ei todellakaan jaksa.
Kivaa miettiä uusia tavoitteita. Pääsee taas tsemppaan. Vaikka tsemppi on kyllä ollut aikasta hyvä tässä viime aikoina! Mutta pääsee taas seuraamaan että miten menee noin niin kun tavoitteisiin nähden.
Vaakaa piti eilen vastustella aika kovasti, kai se vaan on tää tyttö tapojensa orja kun sen perään niin haikalee, muuta selitystä en keksi vaaka-kiinnostukselleni o.O

Olen aikas ylpeä herkkulakostani. Öö, siis selvennykseksi, siitä että viikon aikana en syö herkkuja tai ainakaan niin paljon kuin ennen. Tai ainakin yritän saada viikkoon mahdollisimman monta päivää etten syö mitään herkkuja. Herkkuihin nyt yleensä kuuluu esim:
- Kaikki sokeriset, esim. leivonnaiset, karkit, suklaa yms.
- Kaikki suolaiset, esim. sipsit, ranskikset, pitsat yms.
- Alkoholi. Yleensä limpoista en ole ollut niin tarkka, mutta välillä kirjaan nekin jos oikeen kunnolla seuraan. En juo paljon ollenkaan ikinä limppoja niin en niitä pidä niin isona paheena itselleni kuin muut mainitsemani.

Nyt en ole taas sunnuntain jälkeen syönyt mitään herkkuja ja viime viikkokin meni tosi hyvin.
Pelkkää "kunnon" ruokaa vaan eikä ees oikeestaan mitään erikoisempia "välipaloja".
Jos vaan sitä oppisi elämään ilman niitä herkkuja. Eikä aina ajattelisi että jäisi jostain herkkuhetkestä paitsi kun ei niitä syö. Jos jos jos...
Hitaasti yritän siis muuttaa elämääni niin että viikolla en herkuttelisi, mutta viikonloppuna saan herkutella. Sitä kautta sitten siihen ajatteluun ettei viikonloppunakaan tarttis.

Välillä muistelen kaiholla yhtä teinivuottani, en muista olinko joku 15. Mulla on ihan sellainen selkeä muistikuva että olin silloin herkuttelematta yhtään mitään jonkun puoli vuotta tai jotain. En tiedä onko muistikuva totta vai ei, mutta silloin olin ehkä laihimmillani ja muistan kuinka hyvä olo oli kun ei _tarvinnut_ mitään ylimääräistä. Ei ollut addiktoitunut mihinkään...Paitsi että silloin taisin polttaa, uuups :D

Olen ollut koko elämäni addiktoitunut kaikennäköisiin asioihin, joita ihminen ei tarvitse yhtään mihinkään, ja nyt alkaa kyllä olla sellainen aika käsillä että niistä on päästävä eroon. Terve ihminen pärjää ihan hyvin elämässä ilman sokeriakin. (Siis jotain E-kirjain sokeria.)

Aion myös laskea arviota koska saavuttaisin tavoitteeni. En kuitenkaan aseta aikaa, koska sehän nähtiin jo blogin alussa että se ei toiminut :D Mutta on hyvä nähdä itsekin sitä reaalimaailmaa missä elää. Arvioin jo itsekseni että varmaan joku vuosi menisi että olisin alle 60kg. Oletuksena se, että tahti + elämä pysyy suht samana kuin nyt on ollut tämän puoli vuotta. Mitään ei varmaksi voi tietää mutta on kiva nähdä itsekin ihan konkreettisesti ettei tää onnistu ihan pävässä - kahdessa multa.
Se kaukainen unelmakroppani on littana vatsa niin kuin blogin alussa kerroinkin. Todellisuus sellaisestahan on valjennut itsellenikin tämän blogin aikana yhä vaan enemmän. Kyllä se vaatii työtä. Ja se vaatii sitä työtä myös senkin jälkeen kun se on saavutettu. Se vaatii elämänsä miettimistä, päätöstentekoa, valintoja, noin muummuassa. Sitä en usko todellakaan että se olisi minulle mahdottomuus. Uskon, että se on minulle haaste. Elämäni täytyy muuttua vielä paljon jos haluan sen vatsan. Ajatusteni on muututtava.
Kuten tuossa just taisin toissapäivänä yhtäkkiä itsekseni miettiä, että:
"En ole ikinä kuullut ihmisestä, joka olisi jossain kertonut että laihtui herkuttelemalla. Tai että joku malli söisi herkkuja."
Ja vaikka joku malli söisikin joskus jotain herkkuja niin hei, pliiiiiis! Ne ehkä muutenkin syö määrällisesti vähemmän kuin ns. normi-ihmiset ja niiden herkku voi olla tuore hedelmä. Se on niin suhteellista avautuuko joku nainen työpaikan kahvipaikalla kuinka "veti ihan kauheet överit eilen kun söi yhden pätkis-patukan, voi ei jos söisi sellaisen joka päivä niin sittenhän kävis tosi huonosti!" tai miettiikö joku toinen samalla että "Niin, meikä veti sen levyn sitä Fazerin sinistä, mutten taida avata nyt suutani kun painin todnäk eri liigassa kuin tuo..."
Mutta totuushan on että esim. suklaa on täysin turha. Jos söisin vain ravinnon takia, söisin todella terveellisesti, enkä ikinä söisi suklaata koska siinä ei ole mitään mitä en saisi jostain muualtakin.
Pikkuhiljaa opin siihen etten osta mitään herkkuja kotiin. Tässä samassa tilanteessa olen ollut aiemminkin ja olen repsahtanut, en kiellä mitään! Mutta nyt kun taas olen päässyt raiteille, olen tajunnut jälleen kerran etten tarvitse sinne kaappiin sellaista minkä kuitenkin vaan sitten syön vaikka vatsa olisi jo täynnä vain siksi että se on siellä olemassa, minulle on tärkeää pitää kiinni tästä ajattelustani. Mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä vähemmän enää kaipaan mitään herkkuja. Pääsen niistä irti. Unohdan ne. Ne eivät hallitse minua, eivätkä kuulu kaappiini saati suuhuni.
Pikkuhiljaa myös kroppani viestii itsestään. Okei, ainahan se viestii, mutta pikkuhiljaa opin tulkitsemaan kehoni viestejä. Kun olen syönyt jotain todella rasvaista ruokaa, tekee myös mieli hetken päästä herkutella jollain rasvaisella. Sama suolaisen kanssa. Jos taas syön terveellisesti vähärasvaista kasvisruokaa, ja vähän ajan päästä tulee olo että kaipaan jotain, syön ruisleivän koska kehoni viestii minulle etten tullut tarpeeksi täyteen.
Hitaasti, mutta erittäin hitaasti, kohti terveellisyyttä.

Pidetään tästä hyvästä olosta kiinni!