Wow!
Eli jos painan vuoden lopus siinä 60,5 alle niin oon laihtunut vuoden aikana 5kg :)
Loistavaa!
Aattelin että tavoite ensi vuodelle oisi suurinpiirtein sama. Että joku ehkä 56 ois mun tavoitepaino joulukuulle 2012.
Ei vaan pidä vielä tehdä sen enempää päätöksiä koska oon vähäsen (ihan vähän vaan) huono lupausten pitämisessä tän laihduttamisen suhteen ;)
Mä luulen että salaisuus on siinä ettei luovuta.
Yllättävän moni bloggaaja jota olen tän vuoden aikana seuraillut on joko jo lopettanut tai puhunut lopettamisesta. Siis joko ihan blogin lopettamisesta tai koko laihdutuksen.
Mä taas oon kokoajan sitä mieltä että jos on kerran kyse elämäntapamuutoksista niin ei niitä lopeteta.
Ei koskaan.
Okei, sen mä myönnän tietty että kaikki ei sitten olekaan bloggaaja-tyyppiä ja jatkaa laihduttamista muuten muttei enää bloggaa. Okei, joo, välillä itselläkin hiljaisempia hetkiä blogin puolella.
Mutta itse laihduttamisen lopettaminen ei vaan ole itselle vaihtoehto. Okei, ehkä itse laihduttamisen lopettaa jossain vaiheessa kun on tyytyväinen silloiseen painoonsa/kokoonsa/muotoonsa/oloonsa muttei pidä luovuttaa "okei, ei tästä tuu mitään, en koskaan laihdu, antaa olla."
Laihdutpas. Siinä vaan saattaa kestää kauemmin.
Mä oon todiste.
Ja olen myös kävelevä todiste siitä, että jos lopetan elämäntapamuutokseni - en liiku ja syön kuin norsu - niin lihon takasin.
No, siis jokainen tekee omat päätöksensä. Mutta oon ehkä hieman harmissani että ihmiset jotka antoivat mulle inspistä tai motivaatiota tähän hommaan sitten itse luovuttaakin.
Ehkä tavoitteeni ensi vuodelle on myös tulla omaksi inspiksekseni. (Mikä sana!)
Ensi vuodesta saatta tulla kyllä ehkä mulle vaikein vuosi ikinä.
En nimittäin ole koskaan nähnyt vaa'alla 5-alkavaa lukua.
Silloin joskus kun olen ollut niin laiha, en ole sitä tiennyt. Oi, autuas tietämättömyys :)
Tiedän jo etukäteen että ensimmäisen kerran kun näen 5-alkavan luvun vaa'alla luultavasti saan slaagin. Se varmaan vastais mulle jotain kokaiinin vetämistä addiktille.
Tällä hetkellä se kuitenkin tuntuu kaukaiselta ajatukselta sillä olen turvonnut viikonlopun jäljiltä.
Toiveissa että keittoviikko auttais ees parin sadan gramman pudotukseen.
Toinen asia muuten josta mun on vaan ihan pakko sanoo pari sanaa on napostelu/herkuttelu/mässäily, koska olen siitä lukenut lähiaikoina eri paikoista ja eri ihmisten kommentteja/mielipiteitä niin on pakko saada oma lusikkani soppaan:
Jotkut on oikeesti sitä mieltä että on ihan ok napostella/herkutella päivittäin. Että se olisi parempi laihdutuksen kannalta kuin esim tietyt karkkipäivät.
Joo, olen samaa mieltä tässä asiassa vain tältä kannalta: Tottakai jokapäiväinen herkuttelu on ok (ja suotavaa) jos se sun herkku on appelsiini! Tai omena. Päärynä tai persikkaa jne! Mitä vikaa siinä on ja hedelmiä pitäiskin (mun mielestä) syödä päivittäin!
Mutta jos se herkku on suklaapatukka tai karkkipussi tai vastaava niin karkkipäivä on ehdoton! Ei vaan yksinkertaisesti ole millekään eläimelle normaalia mässyttää turhia sokereita/rasvoja/kaloreita päivittäin. Tumman suklaankin kanssa oon vähän niin ja näin että onko sitäkään nyt oikeesti ok syödä päivittäin.
Itsellä hedelmät on joko aamupala tai välipala joten on tosi vaikee muuttaa ajattelumaailmaa että ne ois se herkku tai mässättävä juttu.
Suklaa vaan on aina ollut se.
Tästä syystä en voi millään tasolla pystyä käsittämään että mulle ois ok syödä vaikka yksi suklaapatukka joka päivä.
Ja näin ollen yritän sitten (epätoivoisesti) keskittää herkutteluni viikonloppuun, jotta pääsisin eroon tästä ihan luonnottomasta mässäilystä.
Se on se asia johon kiinnitän myös ensi vuonna huomiota. Ja varmaan lopun ikääni.
Luin yhdestä kirjasta että avain koko hommaan olisi täysi herkuttomuus kolme viikoa putkeen, jonka jälkeen makuhermojen olisi pitänyt tottua herkuttomuuteen eivätkä enää vaivaa ihmistä erilaisilla herkkuhimoilla. Se vaan että pitäisi se kolme viikoa yrittää pinnistää. Tuntuu jotenkin ihan mahdottomalta. Viikko on mun ennätys.
Mutta on hyvä olla tavoitteita, joten tähän pyrin siis jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti