Tauko

Henkilökohtaisista syistä pidän taukoa bloggaamisesta. Henk. koht. syyt eivät liity laihduttamiseen tai terveellisiin elämäntapoihin joten en niistä täällä mainitse sen enempää. Älkää huoliko, kuulette minusta kun pöly laskeutuu!

keittoviikko tulossa jossain välissä...

Päätin pitää huvikseni ensi viikolla keittoviikon. Sitten tajusinkin että ensi viikolla on kaikenlaista menoa, johon liittyy syöminen (eikä keitto ole vaihtoehto) joten ei se käykään. Siispä aion jossain vaiheessa elokuussa pitää keittoviikon. Laitoin jopa muistutuksen kännykkääni, mulla tuppaa oleen sitä vikaa että jossain vaiheessa tajuan äkkiä et "ainii mä keksin tollasenki jutun!".
Muuten on mennyt suht ok, tällä viikolla on tullut syötyä ja olen ollut tosi väsynyt ja jotenkin voimaton. Mutta nyt taas kun on viikonloppu niin "yllättäen" oon taas paljon pirteempi. Jokatapauksessa siis oon ihan relax ja jatkan taas ens viikolla treeniä yms. Välillä on vaan väsynyt eikä sille mahda mitään vaikka ois kuinka väsynyt eikä uni tule ja herää aamulla viiden jälkeen ihan pirteenä. Minkäs sille tekee. Toisaalta se lenkkeily vois auttaa mutta jos asteita on 30 niin ei kauheesti innosta lähteä lämpökuolemaan :D
Eipä tässä muuten mitään ihmeellistä, oli kiva tossa huvikseni mittailla kun näytti että sentti ois muka lähtenyt :D Mutta luulen ma että johtuneeko ehkä helteestä ;-)

Thoughts and wonderings

Oon tässä pari päivää kattellut itseäni ja arvioinut oisko siitä mitään hyötyä jos ottaisin kuvia kropastani taas. Siis hyötyä siinä mielessä että näkeekö musta mitään muutosta. Kuitenkin kyse on vaan 1-2 sentistä.
Mutta kyllä mä luulen että mä tänään näin itsessäni jotain eroa. Mielestäni mun maha ei lölly niin pitkällä kuin mitä ennen.
Ehkä isoin ongelma on se, että tiedä miten ottaisin ne kuvat itsestäni niin että ne näkyis täällä blogissakin :D Kun viimeks meni hieman pieleen....

Itsensä tarkasteleminen on jollain tapaa kinkkistä. Vaikkei aattelis ensin että se on, kun sitä kuitenkin tekee niin usein että luulis jo tuntevansa ittensä. Mutta luultavasti se suurin vaikuttaja siihen kinkkisyyteen on oma mielikuva itsestä. Tai muiden mielikuva sinusta. Yhtäkkiä tajuaakin, niin kuin tänä aamuna mietin että "Siis onko mun maha ollut ennen tällainen....nyt kun tarkemmin yritän muistella niin millainen oikeastaan mun mahani olikaan ennen kuin siitä lähti tää sentti-pari?" Mitä tässä välissä on tapahtunut mun aivoilleni? Ei mitään. Vai onko nekin muka laihtunut kun en pysty muistamaan ihan kahta kuukautta takaperin kuinka iso vatsani oli?
Mielikuvat. "Luulin että..." "Eikös se muka..." "Mä olin ihan varma että--" Voi todellakin olla että mulla on ollut turvonneempi maha aikasemmin, tai sitten vaan yksinkertaisesti olen kuvitellut sen niin. Olen ollut aivan varma että niin on.
Tää kaikki ehkä todistaa kuinka vähän loppupeleissä tunnenkaan itseäni. Tai omaa kroppaani lähinnä. Tai no, jos nyt otetaan nuo mielikuvat mukaan niin, itseäni.

Yksi asia mitä todellakin olen oppinut, mikä pääsee usein unohtumaan kun ajatus muuttuu päässä syyllisyyden tai huonon omantunnon tunteeksi, on se, että mun kehoni oikeasti kaipaa välillä kunnon irtiottoja. Ihan vaan löhöömistä, ei liikuntaa (ainakaan sillä tietoisella "nyt liikun prkl" -asenteella) ja mässäilyä "vanhaan hyvään tyyliin". Sitten kun vaikka on pari päivää noin, ihan onnellisena ilman masennusta tai "yhyy, olempa läski" -ajatuksia, palaa takaisin "ruotuun" niin kroppa laihtuu.
En tiedä kuinka hyvin mulla toimis sellainen "Saan herkutella kohtuudella vaikka joka päivä jos haluan" -ajattelu. Jotkut sanoo että sillä pystyy estään kerralla vetämästä overiksi. Ehkä se toimis sitten kun haluan jäädä tiettyyn painoon enkä enää välitä laihdunko vai enkö. Nyt, ja aina aiemminkin, vaan tuntuu typerältä joku herkuttelu jollain kahdella palalla tumma suklaata päivässä. Välillä joo, ja tykkään tummasta suklaasta juu, mutta kyllä se pitsa ja maitosuklaa ja alkoholi vaan on ihan eri liigassa. Tolla periaatteella en saisi syödä niitä ikinä. Jos saisin herkutella vain kohtuudella joka päivä, siis.
Ei, ei sovi mulle. Piste.
Mutta, oisi silti opittavana vielä se masennus/syyllisyys-puoli. Se kun tulee aina silloin tällöin. Aika useestikin vielä nykyään. Kun poden huonoa omaatuntoa mässäilystä, en ole rentoutunut ja onnellinen vaan vellon ja vatvon ikäviä ajatuksia. Silloin en laihdu. Silloin olen jossain missä aika on pysähtynyt siihen huonoon oloon. Siihen oloon että "En mä ikinä opi. Tässä mä oon taas. Tässä samassa jamassa kuin aina ennenkin enkä ikinä opi."
Kaikki tää tulee takaisin itsensä tuntemiseen. Kun opin kuka olen, opin myös unohtamaan syyllisyyden ja syömään rennosti iloisena mitä lystää miettimättä "seurauksia".
Pikkulapsen askelia sitä kohti, mutta askelia kuitenkin.

Eilen oli huippupäivä: Pidin puoli päivää vapaata, menin pyörällä töihin - kaupunkiin - kotiin. Sen jälkeen lenkille ja sitten vielä Winsoria päälle.
Tänään ehkä sataa, joten en tiä mitä tekis, vatsalihaksia vois ainakin. Täytyy kattoo kotona.

Paino ainakin viikonloppuna oli edelleen 62 paikkeilla. Taisin nähdä jopa 61.9 jossain välissä :)

Mittoja

Otin nyt hetken mielijohteesta mitat, oli aikaa ja paino oli tänä aamuna 62,2 joka inspiroi mua :)

Tässä siis näitä:

käsivarsi 30
ry 90
vy 77
navan alta 92
ly 93
reisi 54
pohje 36

Verrattuna edelliseen niin vyötäröltä lähtenyt 2cm, rinnoista 1, navan alta 1,5, reidestä n. 1 ja pohkeesta joku 0,5.
Eli vähäistä on, mutta muutosta silti. Vyötäröstä olen kaikkein iloisin tottakai, koska pienempi masu on kiva :)

Navan alta ei ole lähtenyt yhtään, joka ärsyttää, koska se on sellainen vararengas joka sais jo alkaa lähteen...

Toi käsivarsi ja pohje on hämmentäviä, koska toinen käsivarsi näytti jotain 32 ja toinen alle 30 että yritin sitten siitä saada kompromissia :D
Pohje kans heitti huimasti, mutta kuitenkin on pienentynyt.

Kuvia ei taida tulla vielä vähään aikaan koska muutokset on noin pieniä. Ton reisien kaventumisen olen kyllä itsekin huomannut kävellessä, että ei enää tunnu hinkkaavan niin epämukavasti yhteen kuin ennen :)

Kivaa kun on tapahtunut muutosta :)

Edelleenkään en ole suunnitellut tatuointiani. Voisin nyt vaikka yrittää muokata tätä blogin ulkoasua lukijaystävällisemmäksi...
Ja syödä vähän mansikoita nam!

Inspistä:

Meikä veti tänään (ei niinkään hyvällä omallatunnolla) suklaata ja jätskiä töissä :D
En siksi, että...no ainoo syy on siis se, että on tulossa ne kuuluisat menkat. Ja annoin periksi. Annoin mennä vaan. Ja haha, silti paino 62 puolella. Tais olla 62,6.
En tiiä, ens viikolla pitäisi jumppailla vähän enemmän kun tää viikko on mennyt vähän niin ja näin. On se vaan ihmeellistä kuinka vielä tässäkin vaiheessa löytyy vaikka mitä menoja ja tekemisiä jotka sen liikunnan heittää aina ikkunasta. Miksi ihmeessä se ei ole tärkeää. Miksi ihmeessä omasta kunnosta/kropasta huolehtiminen ei edelleenkään ole etusijalla.
No, kuten todettu, nyt on taas se vaihe kuukaudesta edessä että don't mess with me. Mä oikeen tunnen kuinka kohta räjähtää.
Ensi viikolla siis uudet kujeet, vaikka epäilenpä suuresti sitä...

Tänään näytti mittojen puolesta että oisin kaventunut. Se on positiivista, vaikka kyse onkin milleistä. Toisaalta edelleenkin välillä hieman kyseenalaistan mittaustaitoni (vai johtuuko kyseenalaistamiseni juurtuneesta asenteestani etten vaan VOI oikesti olla laihtunut tai laihtua...)
Täytyis asettaa yhdeksi tavoitteeksi annoskokojen vahtiminen. Ne nimittäin vaihtelee mulla miten sattuu. Oon tottunut siihen iänikuiseen tapaani "varautua" etten mahdollisesti saakaan enää ikinä koskaan milloinkaan ruokaa sen jälkeen kun nyt syön, joten syön aina kerralla "varoiksi" vähän enemmän kuin tarvis.
Sitten sellaiset pienet välipalat ja iltapalat on mulla yleensä ihan liian isoja, silloin harvoin kun niitä harrastan.
En siis ole tarkkaillut siltä osin syömisiäni tarpeeksi. En ymmärrä tarpeeksi hyvin koska tulen täyteen tai mikä määrä riittää mitäkin ruokaa.
Se on kuitenkin oleellista sekä ruoansulatuksen että laihtumisen kannalta.
Jostain ruoasta, tai yhdistelmästä, mun masu ei tykkää koska välillä tuntuu sellainen ei varsinaisesti turvotus, mutta raskaus vatsassa ja sitten loppuu se "kevyt" olo ja mikään ei lopuksi kulje mihinkään.
Oon myös miettinyt jos se johtuisi mahdollisesti liian vähäisestä veden juonnista.
Jokatapauksessa tähän täytyy alkaa kiinnittää huomiota.
Sekin on muistettava, että mun pitää alkaa pureksimaan ruokani paremmin ja syömään yleisesti ottaen hitaammin. Varsinkin silloin kun on kova nälkä. Mun tulee tosi usein ahmittua kun on kova nälkä kun en vaan pysty hillitsemään itseäni. Tai jos teen jotain muuta samalla kun syön enkä keskity.
Ainakin on siis vielä opittavaa, ei tämä tähän lopu...
Tatuointia en ole edes ehtinyt miettimään, pitää varmaan viikonloppuna oikein ottaa aikaa itselle ja miettiä. Kun keksis ensin edes että otanko vaan samoin tein koko käsivarren vai mitä tekisin...

SCORE!!!!!!

62,0

Tuliko tarpeeksi isolla ;-) ??!!!

Meikä pääsi tavoitteeseensa, ja joo, en tiedä miten :D
EIKÄ KIINNOSTA!!!

Mä oon nyt leijaillut yläilmoissa viime viikosta lähtien ja jatkuu edelleen.

Kerronko mitä tapahtui? No TOTTAKAI!! (Kattokaa nyt ku mä huudan isoilla kirjaimilla täällä :D)

Lähdettiin viime viikolla kylään, kävin siellä sitten ekana aamuna vaa'alla ja se näytti tuota 62:ta.
En siitä kuitenkaan ollut moksiskaan, koska ajattelin kyseisen vaa'an näyttävän alakanttiin. Oon käynyt sillä vaa'alla aiemminkin siellä kyläillessämme ja oli muistikuva että se näytti eri lukua aina mitä oma vaaka.
Joten siis kuvittelin painoni olevan 63, mutta olin siihenkin ihan tyytyväinen.
Sitten joskus illalla tai joskus menin taas huvikseni vaa'alle ja se näytti sitä 62:ta...

No joo, sitten perjantaina tultiin kotiin, ja okei, sen mä myönnän että tässä vaiheessa oli jo kova nälkä kun oltiin ajettu monta tuntia ja syöty vain aamupala.
Niin TA-DAA! Koti vaaka näytti tasan 62.0.
Pomppasin kattoon, söin leipää ja pilatoin :D

Otin sen asenteen, että ihan sama jos nousee, koska tämän tavoitteen olen itselleni asettanut, sitä niin kauan odottanut, ja nyt sen saavutin, niin luen tämän siis nyt tavoitteeni saavuttamiseksi, vaikka paino nousisikin, piste, end of story, period!

Mutta sittenpä menin eilen aamulla vaa'alle vahvistaakseni epäilykseni, jotka sitten nakkasin nurkkaan, sillä TA-DAA oma vaakani jälleen kerran näytti tasan 62.0 :)

Eli periaatteessa nyt kahdella eri vaa'alla todistettu että näin on ne kuuluisat närhen munat.

Mitä tämä tarkoittaa?

a. Olen niin onnellinen!
b. Olen normaalipainossa!!
c. Hankin sen tatuoinnin heti vaan kun keksin mikä se on, vaikka paino tästä nousisikin.

Nyt sitten en aio vähään aikaan asettaa itselleni uutta tavoitetta.
Nyt on tavoite pysyä tässä. Piste. Olen nyt normaali painoinen, virallisesti, kukaan ei voi väittää muuta, ja elämä hymyilee.

Aion ottaa mittoja ehkä tämän kuun lopussa, jos paino pysyy tässä. Jos tapahtuu jotain omituista ja painan kuun lopussa vaikka sen 63, niin sitten en ota mittoja.

Teen myös nyt niin, että en vähään aikaan tuonne sivuun laita painoani. Päivitän näissä teksteissäni kyllä jos tapahtuu jotain muutoksia tms. Jatkan tuonne sivuun merkkaamista sitten, kun päätän seuraavan tavoitteni.
Jotenkin näin tavoitteettomana ei tunnu järkevältä laittaa tuonne sivuun kokoajan painoa.

Ehkä otan myös kuun lopussa itsestäni kuvia, taisin siitä aiemmin puhuakin, että otan kuvia kun oon 62. Ja nyt olen :) en pysty uskomaan...

Nyt saan myös käyttää korsettia ihan hyvillä mielin jne, mitä haluunkaan. Mitään erityisrajoitteita ei ole tällä hetkellä "voimassa".

Tarkoitus on jatkaa samaa rataa. Tänään luultavasti teen lihaskuntoa kotona, kun ilmeisesti alkaa satamaan just kun lähden töistä niin en mene lenkille.

Tästä elämä jatkuu, olo on mitä ihanin, eikä ole ressiä niin minkäänlaista :)

Loppukevennys:

Kävin siellä reissussa sitten torstaina shoppailemassa ja kävin ihan perus-tavallisessa Anttilassa. Siellä oli tällaisia minishortseja tarjouksessa, jotka nyt on muotia, ja joista pidän. Kympillä kivat shortsit, meinasin ottaa sovittamatta, kun oli niin halvat, mutta menin sitten "herjalla" kokeileen kokoa 38 (olen aina ollut alakropastani kokoa 40/42). Ha! Mitä vielä! Koko 38 oli ihan liian iso :D
Otin sitten kokeilematta koon 36, mutta nyt ne on mulla jalassa ja NEKIN tuntuu löysiltä. Onneksi näissä on vyön lenkit, niin pitää varmaan ostaa vyö. Mutta eipä näillä shortseilla niin väliä ole jos ensi kesänä oisikin liian isot, koska olivat niin halvat <3
Mutta täytyy sen verran vielä lisätä, että luulen että ihan täysin pielessä nuo kokomerkinnät, koska Anttila nyt on Anttila. Eli luultavasti todellinen koko on kuitenkin se 38. Pakko tämä huomauttaa, ja tästä syystä luulen että ne oli alessa (mahdollisten muiden syiden lisäksi.)

Toivotan kaikille tsemppiä omiin tavoitteisiin, en olisi uskonut, mutta mahdollista se on :D

Kiitos kaikille tsempistä, vaikka ailahtelevainen tekstini varmasti välillä on rasittavaa luettavaa!

P.S. Muokkaan blogin ulkoasua heti kun on aikaa sitä tehdä. Esim. ens viikonloppuna jos en tässä viikolla ehdi. Sehän oli kanssa yksi asia mitä päätin tehdä kun pääsen tavoitteeseeni.

HUOM!
Jatkan bloggausta normaaliin tapaani, vaikka olenkin tavoitteessani.

How to tame a fatty

Hohhoijaa.
Ota nyt sitten tästäkin selvää.
Nyt on taas vatsa laskenut ja paino palannut 62 puolelle.
Tekis mieli kirota vaikka kuinka kun en vaan pysty käsittämään mistä on kyse.
Eli ainoa järkeenkäypä selitys minkä keksin on se, että helle turvotti mut ihan mielettömäksi palloksi.
En lihonutkaan.
Aika hermoja raastavaa, kuten arvata saattaa.
Mulla on aika naurettava tää asennoituminen. Siis siinä mielessä, että mä haluan hitaasti ja rauhallisesti muuttaa elämäntapojani pikkuhiljaa aina vaan terveellisemmiksi enkä rehkiä hulluna viis kertaa viikossa salilla tms. Silti mä kuitenkin haluan tuloksia heti tänne mulle äkkiä.
Ja kaikenlisäksi pienetkin muutokset saa mut heti hyppimään seinille tai itkeen yhyy yhyy voi minua läskiä.
Todellinen tavoitteeni, ja oikea haaste, on kuitenkin se, että joulukuussakin olisin edelleen 62 puolella. Siis että selviän syksystä. Että todellakin tämä on tässä, että paino menee alas ja siitä tulee loppuelämäni paino. Että elämäntavat jää _edes_ tälle tasolle mitä ne on nyt for evö.
Jossain syvällä sisimmässäni kuitenkin uskon että tällä on, vaikkakin h*lvetin kieroutunut, niin silti oma tarkoituksensa. Siis että on tarkoitettu että tämä kaikki etenee piinallisen hitaasti ja minun on vain muutettava oma asenteeni sen ympärille.

On hyväksyttävä että mikäli halajan 62 painon niin se on hidasta, se on vaikeaa, se vaatii hermoja ja kestävyyttä mutta loppujen lopuksi, kaiken tän pskan jälkeen, se on pysyvää.

On todella epätodennäköistä että tällä "lenkkeilen, vähän jumppaan, ja juon niin kuin sieni, mutten syö sentäs lihaa" -elämäntavalla saavuttaisin koskaan littanaa vatsaa, josta haaveilen. Mutta silti se on mahdollista. Jos vaan yksinkertaisesti uskoo siihen ajatukseen että syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän laihtuu.
Ainakin vielä haluan uskoa niin.
Valitsen että uskon niin.
Ainakin uskon siihen, että sillä ajattelulla saavuttaa sen pysyvämmän laihtumisen. Vrt. esim joku keittodieetti.

Toinen asia, mitä mun on mietittävä myöskin on se, että ei pidä ajatella että "retkahdan" tai "repsahdan" esim. sipseihin. Ei se ole retkahtamista jos käyn ensin juomassa alkoholia baarissa lauantaina ja sen seurauksena tekee mieli suolaista sunnuntaina. Sehän on yksinkertaisesti syy-seuraussuhde! Duh!
On siis vain totuttava ajatukseen, että tämä on tämä elämäntapani ja ruokavalioni tällä hetkellä. Siihen kuuluu yhtälailla sipsi kuin tofukin vaikka, mutta sipsiä vaan harvemmin mitä esim salaattia.
Todennäköisesti minulle on mahdotonta jättää esim sipsiä pois for evö mun ruokavaliostani mutta voin ainakin kontrolloida sitä ja vähentää sitä.
Voin hallita sitä.
Voin sallia itselleni sen syömisestä aiheutuvan nautinnon silloin tällöin.

Josta päästään aasin sillalta siihen ainaiseen ihmettelyn aiheeseeni:
Kuinka se olikaan minulle niin helppoa, oi kuinka helkkarin helppoa se olikaan!, lopettaa tupakointi mutta sipsin syöntiä en pysty lopettamaan!!??

Kielsin itseltäni korsetin käytön kunnes painan 62. Olen ollut jo niin kauan käyttämättä korsettia että luultavasti ensi viikonloppuna laitan kyseisen vehkeen päälleni. Toisaalta olen kasvanut kyseisestä laitteesta jo jollain tapaa poiskin, että ehkä en sitä kaipaa, mutta tunnustinpa täällä nyt tämänkin näin etukäteen että tällainen mahdollisuus on. Siitä voisin toisaalta asettaa itselleni tuplarangaistuksen että vaikka 100 vatsalihasta ensi maanantaina jos viikonloppuna laitan korsetin.

Tsemppiviikkoni on aiheuttanut sen, että olen lihonut toisenkin kilon.
Yritän selitellä itselleni että jos se on jotain helteiden/veden juonnin jotain ihme jotakin mutta turhahan sitä on selitellä. Olen siis lihonut takaisin alkuperäismittoihini ja sille en voi mitään.
Harkitsen tässä personal trainerin hankkimista mahdollisesti ensi vuoden alussa jossei tästä hommasta tule mitään. En kuitenkaan halua mitään järkyttäviä ihmeellisyyksiä, vain laihtua 2 kiloa jotta olisin normaalipainossa. Tottakai laihtuminen aina laittaa miettimään seuraavia tavoitteita, mutta kuitenkin ihan pitkässä juoksussa oikeesti haluan vain painaa 62 kiloa.
Olen siis lenkkeillyt ja jumppaillut ja pyöräillyt ihan hulluna tällä viikolla, oikesti ihan mielettömästi. Mutta ei näytä sekään riittävän mun kropalle.
Ilmeisesti olisi jätettävä kaikki hieman epäterveelliseen viittaavakin pois, kuten se kauan puhuttu juusto, mutta jotenkin vaan tuntuu että jos jätän ihan kaiken pois niin...mitä sitten jää...